Opiskelijat kertovat
- ”Erityisesti pari- ja ryhmäharjoitukset ovat rohkaisseet kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja lähestymistapoja omassa työssä asiakkaiden kanssa.”
- ”Koulutuksen myötä olen alkanut löytää helpommin sanoja ja kysymyksiä haastavissa tilanteissa, luotan itseeni enemmän ja jännitän vähemmän.”
- ”Suvaitseva, ihmettelevä, kannustava ja ymmärtävä yhteisö opiskella!”
- ”Olen ollut monissa koulutuksissa ja tämä on yksi parhaista. Menetelmät juuri sopivia tämmöiselle asiantuntijaporukalle. Olemme rikastuttaneet toinen toisiamme.”
- ”Opettajat ovat olleet osaavia ja asiantuntevia. Aikaa on ollut riittävästi harjoitteluun ja koska oppimisympäristö on ollut utelias ja salliva, on uskaltanut heittäytyä.”
- ”Olen saanut paljon enemmän mitä osasin kuvitella. Uusia asioita, näkemyksiä, kokemuksia ja ennen kaikkea vahvistusta sille tielle mitä olen harkinnut.”
- ”Uusia oivalluksia, asiantuntijanäkemystä, uudet työskentelytavat ja työkalut.”