RATKAISUKESKEINEN PERHETERAPIA 70 op
Perheterapia- ja työnohjaajapätevyyteen tähtäävä
KOLMI-NELIVUOTINEN ERITYISTASON/ YLEMMÄN ERITYISTASON KOULUTUS
TAITOPAINOTTEINEN KOKONAISUUS
Koulutuksen tavoitteena on kehittää perheterapeuttisessa työssä tarvittavia tietoja, taitoja ja asennevalmiuksia tutustumalla keskeisiin perheterapian teorioihin ja tekniikoihin, niin että koulutuksen suorittanut kykenee toimimaan perheterapeuttina. Sisällöt on suunniteltu siten, että koulutuksen käyneet voivat toimia myös työnohjaajina. Vuonna 2012 ja sen jälkeen alkaviin koulutuksiin tulee yliopistoyhteistyöstä johtuvia muutoksia. Alla mainitut perustuvat nykyisiin toteutuksiin ja ovat tässä vaiheessa suuntaa antavia:
Koulutusten aikana tutustutaan keskeisimpiin alan suuntauksiin ja menetelmiin. Koulutuksissa tutkitaan perheterapian suhdetta sen lähitieteisiin sekä organisatorisiin systeemeihin. Kyseessä ovat prosessinomaiset koulutukset, joissa osa prosessia on perheterapeuttisen identiteetin kehittyminen koulutettavan omaan perhetaustaan, omaan työkontekstiin ja ympäröiviin rakenteisiin perehtymisen kautta.
Koulutuksen laajuus on 70 opintopistettä. Se on kestoltaan kolmevuotinen ja muodostaa suunnitelmallisen, prosessiluonteisen ja yhtenäisen kokonaisuuden. Koulutus sisältää seminaariopetusta 54 päivää ja sen edellyttämää valmistautumista (mm. kirjallisuuteen tutustuminen), työnohjausta, koulutettavan koulutuspsykoterapiaa ja kirjallisen lopputyön. Lisäksi koulutuksen aikana tulee tehdä psykoterapeuttista potilastyötä vähintään 300 tuntia.
KOLMESSA VUODESSA TYÖN OHESSA
Teoriakoulutus tapahtuu muutaman viikon välein kokoontuvissa seminaareissa (n.15 koulutuspäivää/vuosi) sekä erillisissä valtakunnallisissa tai alueellisissa 1 – 2 päivän mittaisissa seminaareissa.
Työnohjaus järjestetään em. seminaarien yhteydessä.
Työnohjauksessa käsitellään jokaisen kurssilaisen työskentelyä terapeuttina kunkin omien asiakasperheiden parissa. Työnohjaus tapahtuu pääsääntöisesti siten, että koulutusryhmä osallistuu kouluttajan johdolla koulutettavan meneillään olevan perheterapian välittömään havainnointiin ja ohjaukseen ns. suoran työnohjauksen menetelmää käyttäen.
1. Teoriakoulutus: Ryhmissä tapahtuva perheterapian teoreettinen ja kliininen koulutus. Perehtyminen alan kirjallisuuteen ja prosessointi ryhmämuotoisesti lukupiirissä. Opinnäytetyön valmistaminen.
2. Työnohjaus: Työnohjauksessa tapahtuva perheterapeuttinen työskentely.
3. Koulutuspsykoterapia: Oman verkoston ja perhetaustan psykoterapeuttinen tutkiminen ja työstäminen työnohjausryhmissä.
4. Muu koulutuksen aikainen työskentely: Koulutettavilta edellytetään perheterapeuttista työskentelyä koko koulutuksen ajan siten, että tuntimäärä on vähintään 300 tuntia. Yksilöpsykoterapeuttista työskentelyä on vähintään 100 tuntia.
VALVIRA JA KELA
Koulutusohjelma on suunniteltu siten, että se täyttää perheterapeutin pätevyyteen johtavan koulutuksen kriteerit (terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain No: 559 asetuksen No: 564 §1 ja §2 mukaisesti). Vuonna 2012 ja sen jälkeen alkavissa koulutuksissa toteutetaan muuttuneen asetuksen (VNA 1120/2010) määräysten mukaan. Koulutusohjelman suorittamisesta saatava todistus oikeuttaa hakemaan Valviralta psykoterapeutin ammittinimikkeen käyttöoikeutta. Valvira ei rekisteröi ylemmän erityistason pätevyyksiä vaan YET-lisäopinnot huomioidaan vasta Kelan palveluntuottajarekisteriin hakeutumisen yhteydessä.
Perheterapeutti on aiemmin voinut hakeutua yksilöterapian palveluntuottajaksi saadun täydennyskoulutuksen ym. henkilökohtaisten ansioiden nojalla. Kela ei enää 01.01.2010 muuttuneen käytännön mukaan käsittele yksilöterapian palveluntuottajan hakemuksia. Työnantajat soveltavat omia kriteereitään.
Työnantajien vaatimukset ja viranomaisten käytännöt voivat muuttua.
Katso myös hakumenettelystä ja pätevöitymisestä.
Osallistumisen kulut
Osallistumismaksu kattaa oleellisesti kaikki koulutuksen kulut ja sisältää opetuksen, omaterapian, työnohjauksen sekä koulutusmateriaalin. Osanottajat maksavat omat matka-, ruoka- ym. kulunsa sekä satunnaiset kirjahankinnat. Erillisiä kuluja omaterapiasta tai työnohjauksesta ei ole. Osallistumismaksu laskutetaan yleensä lukukausittain. Myös muut maksujärjestelyt ovat mahdollisia. Työvoimatoimistot, verottaja, eläkevakuutusyhtiöt ja oppisopimuskeskukset voivat joissain tapauksissa tukea opintoja kukin omalla tavallaan.
Osallistumismaksu sisältää noin 1900 euroa arvonlisäveroa, jonka yrittäjä tai esim. kuntatyönantaja voi useimmissä tapauksissa saada palautuksena valtiolta. Yksityishenkilö voi joissain tapauksissa vähentää maksun ja kulut verotuksessa, jos koulutus on perusteltua ammattitaidon ylläpitämisen kuluna.
Mikäli opiskelija peruuttaa opiskelupaikan kurssille hyväksymisilmoituksen ja harkinta-ajan jälkeen, veloitetaan ensimmäinen erä opintomaksusta. Poikkeuksena ovat lääkärintodistuksella osoitetut sairaudet, jolloin vapautusta koulutuksesta tulee hakea erikseen.
MYÖS MUITA KOULUTUKSIA JA PAIKKAKUNTIA TULOSSA HAKUUN!
Lisätietoja tai liittyminen tiedotuslistalle: kyselyomakkeella,
sähköpostitse info@hpi.fi tai 045-1212321 begin_of_the_skype_highlighting 045-1212321