Yksilö- vai perheterapia?

Sekä yksilö- että perheterapian koulutusohjelmat ovat molemmat kolmevuotisia, systeemisiä ja ratkaisukeskeisiä. Molemmat yhtälailla tähtäävät Valviralta haettavan psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen.  Molemmissa koulutusohjelmissa opiskelija saa välineitä sekä yksilö- että perhetyöhön.

Yhteisistä historiallisista juuristaan huolimatta,  Valvira ainakin toistaiseksi luokittelee ratkaisukeskeisen (yksilö)psykoterapian ja perheterapian eri suuntauksiksi.  Kussakin koulutusohjelmassa on siten aina oman suuntauksen VET-psykoterapiakouluttaja pääkouluttajana.  Koulutusohjelmissa on yhteinen systeeminen perusta ja jonkin verran yhteisiä asiantuntijoita. Yhteisten työtapojen ja sovellusten lisäksi on erityviä opintoja modaliteetin ja kontekstin mukaan. Esimerkiksi perheterapian koulutusohjelmassa  on enemmän kirjallisuutta ja  tapausesimerkkejä perhetyön kontekstista.

Molemmat koulutukset antavat opiskelijalle valmistumisen jälkeen oikeuden hakea psykoterapeutin ammattinimikettä. Lisäksi perheterapeuteilla on mahdollisuus käyttää sääntelemätöntä mutta arvostettua perheterapeutin ammattinimikettä.

Kelan kuntoutusryhmä merkitsee vahvistuksena palveluntuottajarekisteriin tiedot niistä psykoterapeuteista, joiden antamaa terapiaa tuetaan Kelan kuntoutuksena. Vahvistus tehdään joko yksilö-, ryhmä-, perhe-,  pari-,  tai musiikkiterapiasta.

Perheterapian rinnalla voidaan asiakkaalle myöntää yksilöterapiaa, kun sen tarve on kuntoutussuunnitelmassa/lääkärinlausunnossa yksilöllisesti perusteltu. Molemmissa suuntauksissa kuntoutuspäätös tehdään 26–67-vuotiaiden aikuisten psykoterapiasta tai 16–25-vuotiaiden nuorten psykoterapiasta.

Perheterapeutit saavat korvauskelpoisuuden perheterapiasta ja vanhempien ohjauksesta lasten ongelmatilanteissa. Psykiatri voi kirjoittaa perheterapeuttisen hoitosuunnitelman myös yhdelle ihmiselle.  Kela on lähes lopettanut erilliset lapsipsykoterapiat, mikä lisännee perheterapian rahoitusta lähivuosina.

Edellä oleva kuvaa nykyisiä viranomaiskäytäntöjä, jotka myös muuttuvat aika ajoin. Työnantajien arvostukset vaihtelevat eivätkä ne ole yleensä sidottuja psykoterapiakoulutuksen käyneen Kela-korvauskelpoisuuksiin. Yksilö- vai perheterapia -jaottelulla on eniten merkitystä tilanteessa, jossa haluaa tehdä itsenäisenä ammatinharjoittajana vain aikuisten pitkiä Kelan rahoittamia terapioita.

Yleinen kehitys maailmalla on, että suuntauksien merkitys ja niihin perustuva jaottelu on vähenemään päin.

Kommentointi on suljettu.