Mitkä ovat tiimisi supervoimat?

Helsingin Psykoterapiainstituutti haluaa edistää onnistumisen kulttuuria. Ihminen havaitsee ja muistaa monesti epäonnistumiset, mutta mitä jos huomion kiinnittäisikin onnistumisiin!

Onnistumisten esiin nostaminen edistää työhyvinvointia ja työssä jaksamista. Yhteishenki paranee, ja vastoinkäymisetkin on helpompi kohdata kun aktiivisesti ruokitaan onnistumisen kulttuuria. Työntekijöiden itsetunto ja -luottamus vahvistuvat.

Onnistumisen analyysi on ratkaisukeskeinen menetelmä, jolla tehdään näkyväksi yksilön tai ryhmän hiljainen tieto ja taito. Sitä käytetään muun muassa terapeuttisessa työskentelyssä ja työnohjauksessa. Onnistumisen analyysi on kätevä työkalu myös esimiehille.

Onnistumisen analyysin voi tehdä esimerkiksi viikoittain tai kuukausittain. Onnistumisten ei tarvitse olla suuren suuria, vaan ne voivat olla pieniä, iloa tuottavia asioita.

Tee onnistumisen analyysi

Otsikko 1. Tilanne

Kerro [______] tilanne, johon liittyy onnistumisen tunne.

Otsikko 2. Toiminta

Mitä tarkalleen silloin teit?

Otsikko 3. Taidot

Mitä taitoja sinulla on täytynyt olla, että olet voinut onnistua siinä?

Otsikko 4. Oppiminen

Millä tavalla olet oppinut taidot? Oletko aina osannut ne? Mikä tai kuka on auttanut sinua oppimisessa?

Otsikko 5. Tulevaisuus

Jos nämä taidot vahvistuvat edelleen, mihin (uuteen) hyvään ne voivat sinua kuljettaa?

Työyhteisösovittelun asiantuntija 30 op

Hanki ratkaisukeskeiset työkalut ristiriitojen ja konfliktien ratkaisuun.

Sovittelutoiminnan avulla voidaan poistaa stressin ja kuormituksen aiheuttajia, parantaa työympäristöä sekä oppia selviytymään erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Sovittelutaidon elementit ovat myös avain menestykselliseen henkilöstö- ja tiimijohtamiseen.

Seuraava koulutus 7.10. Lue lisää >>

Katso tallenne webinaarista
Kohti toimivampaa työyhteisöä


Millaisin keinoin varmistetaan toimivampi ja vuorovaikutteisempi työyhteisö?

Aiheesta keskustelivat 25.8.2021 psykoterapeutti, työnohjaaja Mika Lindfors ja työyhteisösovittelun erityisosaaja Harri Väisänen.

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=HziBHSgurQ8[/embedyt]