62021loka
Lyhytterapiaopinnot olivat muusikko Essi Wuorelan pelastus korona-aikana

Lyhytterapiaopinnot olivat muusikko Essi Wuorelan pelastus korona-aikana

Muusikko Essi Wuorela, 50, aloitti lyhytterapeutin opinnot ennen koronapandemiaa. Hän oli ajatellut pitkään terapia-alaa, mutta musiikkikuviot olivat vieneet kaiken ajan. Pian opintojen aloittamisen jälkeen korona tyhjensi keikkakalenterin. Opinnot imaisivat täysin mukaansa ja toivat lohtua myös omaan elämään.

“Luulen, että olisin paljon heikommassa hapessa tällä hetkellä tässä maailmassa muusikkona ilman näitä opintoja. Olemme opiskelukaverien kanssa käyneet läpi omia haastavia tilanteita ratkaisukeskeisten työkalujen avulla. Tiedän, miltä tuntuu, kun työkalut toimivat.”

Helsingin Psykoterapiainstituutti kouluttaa ratkaisukeskeisiä lyhytterapeutteja. Wuorela kertoo, että ongelmakeskeistä puhetta hän oli saanut riittävästi.

“Se lisääntyy, mihin keskitymme. Jos keskittyy ongelmiin, niiden paino lisääntyy. Jos keskittyy siihen, mitä sen sijaan tekisi, energiaa alkaa virrata sitä kohti. Ratkaisukeskeiset työkalut auttavat toimimaan tämän mukaisesti. Ihminen usein itse tietää, mitä pitäisi tehdä ja mikä olisi hänelle parasta. Sen löytäminen yhdessä on tosi antoisaa.”

Wuorela uskoo, että ihminen ja hänen pyrkimyksensä on lähtökohtaisesti hyvä. Vaikka olisi tehnyt jotain väärää, on aina mahdollisuus ryhtyä tekemään oikein. Keinot eivät välttämättä ole olleet toimivia, mutta uusia tapoja voi etsiä.

“Ratkaisukeskeisyydessä ajatellaan, että olemme kaikki vain ihmisiä. Ei olla hirveän kiinnostuneita diagnoosista eikä ongelmasta, vaan siitä, että nyt on tällainen ihminen, jolla on tällainen tilanne.”

Wuorela valmistuu lyhytterapeutiksi ensi keväänä ja toivoo, että tulevaisuudessa hänellä olisi sekä terapia-asiakkaita että lauluoppilaita. Häntä kiinnostaa tuoda ratkaisukeskeisiä työkaluja myös laulun ja äänenkäytön opetukseen.

Tällä hetkellä Wuorela kaipaa jo esiintymislavoille. Rajaton-lauluyhtyeellä on joulukiertue suunnitteilla.

“Toivon, että ihmiset uskaltavat ja pystyvät tulemaan keikoille. Meillä on jopa yksi Pohjois-Amerikan matka tiedossa, mikä tuntuu siltä kuin olisi kuuhun lähdössä.”

Teksti: Satu Lehtinen
Kuva: Ville Paul Paasimaa

Artikkeli on julkaistu MeNaisten liitteessä 6.10.2021.

Tutustu ratkaisukeskeiseen lyhytterapeuttikoulutukseen >>