282021loka
Työuupumus olisi ennaltaehkäistävissä

Työuupumus olisi ennaltaehkäistävissä

“Ihmiset haluavat elämältä ja työelämältä laatua. He haluavat kehittyä ja oppia työssä. Työ on tärkeä itsensä toteuttamisen kannalta. On paljon paineita, ja moni haluaa tehdä työnsä hyvin. Nämä ovat siemeniä konflikteille ja työuupumukselle.”

Inga Järvinen on työyhteisösovittelun pioneeri, ja hän on nähnyt suomalaista työelämää monesta roolista käsin vuosikymmenten ajan. Sovittelun parissa Järvinen aloitti kultaisella 80-luvulla. Hän työskenteli sekä rikos- ja riita-asioiden että perheasioiden sovittelun parissa.

2000-luvulle tultaessa Järvinen tutustui koulu- eli vertaissovitteluun. Hän kiersi kymmenen vuotta kouluissa vertaissovittelua kouluttamassa. Siellä hän havainnoi opettajien työyhteisöjä ja havaitsi tarpeen työyhteisösovitteluun. Vertaissovittelun kautta hän myös tutustui Harri Väisäseen.

Järvinen päätti perustaa Tuula Luhtaniemen kanssa työyhteisösovittelun hankkeen. Työsuojelurahastosta saadun rahoituksen turvin he kouluttivat Kuusamon kaupungille työyhteisösovittelijoita ja käynnistivät sisäisen sovitteluprosessin. He saivat myös rahoituksen Ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelu -kirjaan, jonka julkaisi Työterveyslaitos (lataa kirja tästä).

Kaiken tämän myötä Järvinen, Väisänen ja Luhtaniemi yhdistivät voimansa ja ideoivat ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun koulutuksen Helsingin Psykoterapiainstituuttiin. Nyt sovittelijoita on koulutettu jo yli 200.

“Koulutamme ratkaisukeskeisyyttä ja työyhteisösovittelua. Sovittelua tehdään ratkaisukeskeisin välinein, joka ei ole ongelmalähtöistä. Ensin käydään tilanne läpi ja sitten lähdetään rakentamaan parempaa työyhteisöä ja yhteistyötä. Millaisia tavoitteita on? Millaisella toiminnalla niihin voisi päästä? Jokaisessa koulutuspäivässä on vähintään yksi ratkaisukeskeinen työväline, jota aletaan harjoitella.”

Työhyvinvointikyselyt eivät kuulu mappi ö:hön

Järvinen on jatkuvasti aitiopaikalla ihmisten hyvinvointiin. Laajan sovittelukokemuksen lisäksi hän työskentelee psykoterapeuttina sekä työnohjaajana. Hän on huomannut, että ihmiset usein sinnittelevät töissä, ja kun tulee konflikti, he jäävät sairauslomalle.

“Toivoisin, että jo varhaisemmassa vaiheessa voitaisiin puuttua huonoon työilmapiiriin, että ihmiset eivät olisi niin kuormittuneita, uupuneita ja väsyneitä. Pitäisi olla valveutuneita esihenkilöitä, joilla on hyvä pyrkimys ja tarkoitus lähteä parantamaan työyhteisöä.”

Työhyvinvointikyselyitä tehdään nykyään paljon. Järvisen mielestä kyselyiden pitäisi johtaa johonkin, eikä niiden paikka ole mappi ö:ssä. On työnantajien edun mukaista, että työntekijät eivät joudu sairauslomalle tai ennenaikaiselle eläkkeelle.

“Konfliktit ja vaikeat ihmissuhteet työpaikalla ovat tosi kuormittavia. Ihmiset uupuvat paljon helpommin silloin. Sovittelulla voidaan saada parempi työilmapiiri, koska siinä on pohjimmiltaan kyse vuorovaikutuksesta ja kommunikaatiosta ihmisten välillä. Se vaikuttaa oleellisesti työviihtyvyyteen, työiloon ja työssä jaksamiseen.”


Tutustu työyhteisösovittelijakoulutukseen >>