102025helmi
Annika Paananen: Työnohjaajaopinnot olivat käännekohta (työ)elämässä ja ajattelussa

Annika Paananen: Työnohjaajaopinnot olivat käännekohta (työ)elämässä ja ajattelussa

Toiminnanjohtaja Annika Paananen hakeutui HPI:n työnohjaajakoulutukseen kehittääkseen itseään esihenkilötyössä, mutta löysi lopulta uuden ammatin. Opinnot johtivat toisiin ja kesällä takana on jo viisi vuotta opintoja työnohessa.

-Kun katson taaksepäin, minun on helppo nähdä käännekohtia, joiden jälkeen elämä on lähtenyt ihan uuteen suuntaan. Tällaisia ovat olleet mm. esikoispoikani syntymä, nykyisen puolisoni tapaaminen ja opintojen aloittaminen HPI:llä. Ratkaisukeskeisen viitekehyksen omaksuminen oli valtava muutos elämässäni ja ajattelussani. Se on vaikuttanut läpileikkauksena koko elämääni, eteenkin kaikkiin ihmissuhteisiin, mutta myös ihmiskäsitykseeni ja siihen, mitä ajattelen itsestäni. Ammatillisesti koen ottaneeni ison harppauksen eteenpäin. Myös konkreettisesti, sillä olen toiminnanjohtajana nykyään koko Sulkapalloliiton henkilöstön esimies.

-Esimiehenä koen, että olemme saaneet työn laatua, työn tekemisen malleja ja tehokkuutta sekä ajanhallintaa kehitettyä. Lisäksi ratkaisukeskeiset keskustelut nostavat havaintojeni mukaan henkilöstön pystyvyydentunnetta ja vahvistavat tulevaisuuden uskoa vaikeina taloudellisina aikoina, jotka esimerkiksi koko suomalaista urheiluyhteisöä koskettavat juuri tällä hetkellä.

Työnohjausopintojen aikana Annika vaikuttui paitsi HPI:n pedagogiikasta ja kouluttajista, myös moniammatillisesta koulutusryhmästä.

-Pidän kouluttajiani Inga Järvistä ja Mika Lindforsia suuressa arvossa, heidän lähestymistapansa kouluttajina oli ratkaisukeskeisyyden hengessä voimavaroja kasvattava. He onnistuivat siis teorian, erilaisten välineiden ja harjoitteiden lisäksi nostamaan meidän opiskelijoiden pystyvyydentunnetta niin, että esimerkiksi asiakasharjoittelut oli luonteva aloittaa ja koko ryhmä kulki kohti yhteistä onnistumista.

Siirryttyään asiakastyöhön Annika on vaikuttunut ratkaisukeskeisten työnohjausprosessien toimivuudesta.

-Tyypillinen tilanne, jossa asiakas on hakeutunut työnohjausprosessiin, on muutostilanne. Halutaan muutosta omaan työelämään eli muutostoive on asiakkaan oma, tai työpaikalla toteutetaan muutosprosessia, jossa edessä on esimerkiksi uusi tiimi tai työnkuva. Olen vakuuttunut siitä, että mielen joustavuus ja positiivinen ajattelu ovat meidän hyödyllisimpiä taitoja muutostilanteissa ja näitä ratkaisukeskeiset menetelmät harjoittavat. Lisäksi motivoitunut työntekijä on usein sitoutunut työntekijä, työnohjausprosessit tarjoavat työnantajalle mahdollisuuden vakaiden työsuhteiden ylläpitämiseen.

Kesken Annikan opintojen Suomeen myönnettiin historian ensimmäiset sulkapallon MM-kilpailut, kun Kiinan oli vetäytynyt järjestelyvastuusta koronan vuoksi. Sulkapalloliitolla oli kolme kuukautta aikaa järjestää kisatapahtuma.

-Onneksi opinnot olivat nostaneet oman pystyvyyden tunteeni sille tasolle, että ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä hoidetaan käden käänteessä. Yleisesti ottaen harvat asiat tuntuvat enää täysin mahdottomilta.

Kun työnohjaajaopinnot olivat loppusuoralla Annika päätti hakea lyhytterapeuttiopintoihin HPI:ssä. Siihen oli kaksi selkeää syytä, ensimmäinen oli pragmaattinen, työnohjausvastaanotolla Annika oli huomannut, että haluaisi pystyä auttamaan asiakkaitaan kokonaisvaltaisemmin. Monesti esimerkiksi työuupumuksen taustalla voivat vaikuttaa henkilökohtaisen elämän asiat.

-Lisäksi lähipiirissäni nuori aikuinen kärsi unettomuudesta ja ahdistuksesta ja hakeutui lääkäriin, josta tämä tuolloin 19-vuotias lähetettiin kotiin unilääkkeiden ja mielialalääkkeiden kanssa. Olin aivan järkyttynyt, sillä hän oli hakeutunut ensimmäistä kertaa lääkärin vastaanotolle ko. syiden vuoksi. Sain hänelle ajan HPI:ltä valmistuneen ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin luokse ja tämä matalankynnyksen keskusteluapu riitti siihen, että nuori sai voimaa muuttaa omaa tilannettaan. Kävin nimittäin ilmi, että hän oli käynyt opiskeluiden ja iltatyön ohessa öisin kuntosalilla. Salitreenin jälkeen nukahtaminen kolmen aikaan yöllä oli haastavaa ja univaje vaikutti mielialaan voimakkaasti. Lääkityksiä hän ei koskaan aloittanut. Tämän tapahtuman myötä tajusin, että haluan tarjota matalan kynnyksen keskusteluapua vaihtoehdoksi elämän akuutteihin kriisitilanteisiin. Moni on hyötynyt esimerkiksi lyhytterapeutin luona käymisestä sinä aikana, kun odottaa pääsyä psykoterapiaan, Annika kuvaa.

Tänä päivänä Annikalla on päivätyön ohessa oma yritys, joka tarjoaa työnohjaus- ja pian myös lyhytterapiapalveluita.

-Se on tällainen intohimovetoinen sivutoiminen kutsumus. Tulot käytän akatemiajoukkueessa jalkapallomaalivahtina toimivan lapseni harrastuskuluihin ja 100- vuotiaan saaristotorpan remontoimiseen. Sijoituskohteita siis löytyy, hän nauraa.

Annika taistelee parhaillaan pahaa koulutuskuumetta vastaan.

-Olen luonteeltani utelias ihminen ja koen, että elämä lähtökohtaisesti on liian lyhyt kaiken sen oppimiseen ja omaksumiseen, mitä haluaisin saada haltuun. Työyhteisösovittelijan koulutus täydentäisi loistavasti yritykseni palveluja, mutta olen luvannut perheelleni, että pidän ainakin pienen tauon opiskeluista työn ohessa, kun kesäkuussa valmistun lyhytterapeutiksi, hän päättää silmää iskien.

Tutustu lisää Annikaan

Tule mukaan muuttamaan omaa ja muiden työelämää.
HPI:n työnohjaajakoulutus alkaa 1.4.2025 – paikat täytetään nyt!
Lue lisää

Vielä ehdit myös seuraavaan lyhytterapeuttikoulutukseen, joka alkaa 20.3.
Lue lisää ja hae mukaan