18-vuotias Helsingin Psykoterapiainstituutti on vuosien saatossa laajentanut koulutustarjontaansa päämääränään psykoterapeuttisen osaamisen lisääntyminen Suomessa. Erityisesti lasten, nuorten ja perheiden hätään vastaaminen ovat tulleet Arja ja John Pihlajan omasta ammatillisesta taustasta käsin keskeisiksi toimintaa ohjaaviksi arvoiksi.
Haasteiden kautta yrittäjäksi – Minnan tarina
Astuessamme elämän haasteiden eteen, meillä on usein kaksi vaihtoehtoa: antautua ja tuntea riittämättömyyden paino harteillamme tai kohdata vastoinkäymiset rohkeasti ja tavoitella uusia mahdollisuuksia. Minna Berg valitsi jälkimmäisen polun. Minna on entinen erityisluokanopettaja ja tutkija, jolla on pitkä kokemus erityislasten oppimisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukemisesta sekä neuropsykiatrisesti oireilevien ja haastavasti käyttäytyvien lasten kanssa työskentelystä. Hän jakaa…
Itsemurhien ehkäisy ja mielenterveysosaaminen
Jatkuva oppiminen Itsemurhaan liittyy edelleen paljon ennakkoluuloja ja kysymyksiä. Itsemurhavaarassa olevan potilaan kohtaaminen ja itsemurhan puheeksiotto ei ole aina ammattilaisellakaan helppoa. Koulutus itsemurhien ehkäisemiseksi on yksi tärkeimmistä keinoista edistää mielenterveyttä. Itsemurha koskettaa koko yhteisöä Itsemurhien taustalla on useita eri syitä, kuten biologisia, psykologisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja ympäristöllisiä tekijöitä. Itsetuhoinen käyttäytyminen voi olla ennakoitavissa, mutta usein…
Kohtaamisen taidot – Havaintoja kohtaamisen mestarin kanssa
Milloin viimeksi tunsit, että sinut todella nähdään ja kuullaan sellaisena kuin olet? Milloin viimeksi onnistuit seisomaan toisen vierellä niin, että hän on voinut kokea tulleensa nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin hän on? Luokka hiljentyy. Aihe on vakava, mutta jännitys raukeaa, kun John Henden esittäytyy. Ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ja itsemurhien ehkäisyn asiantuntija tekee työtään koko sydämellään. Hänelle kohtaamiset…
Nepsy-valmentajan elämänmuutos
Ratkaisukeskeinen terapeutti ja sairaanhoitaja Riitta-Maija Rieppola tarjoaa yksityisyrittäjänä erilaisia hoiva- ja terapia-alan palveluja. Riitta-Maija lähti ratkaisukeskeiseen neuropsykiatrinen valmentaja -koulutukseen, koska halusi oppia paremmin auttamaan asiakkaitaan, joilla on neuropsykiatrisia haasteita. “Joillakin asiakkaillani on toiminnanohjauksen vaikeuksia ja autisminkirjon piirteitä. Kun osaamiseni on laajentunut, olen saanut uusia työtarjouksia neuropsykiatrisena valmentajana. Paras anti koulutuksesta on ollut oppia saamaan esille asiakkaiden…
Erityisopettaja: Isoja onnistumisia nepsy-valmennuksella
Nepsy-valmentaja ja -kouluttaja Anniina Nieminen oppi jo nuorena, että elämässä on paljon värejä, eikä elämä ole mustavalkoista. Hänen siskollaan oli downin oireyhtymä. Elämä kehitysvammaisen siskon kanssa opetti Niemiselle suvaitsevaisuutta, erilaisuuden ymmärtämistä ja joustavaa elämänasennetta. Jokainen on tasa-arvoinen ja jokaisella on itseisarvo ihmisenä. Nieminen myös huomasi, että jokainen oppii eri tavalla. Parikymppisenä Nieminen työskenteli kehitysvammaohjaajana. Hän…